Olen helsinkiläinen koiraharrastaja, jonka elämään koirat ja muut eläimet ovat kuuluneet jo varhaisesta lapsuudesta lähtien. Lopullisesti koiraharrastus vei minut mukanaan varhaisessa teini-iässä. Lapsuudenkodissani olivat labradorinnoutajaurokset Joonas ja Topi, mutta
matkan varrella on ollut useita muita unohtumattomia koiria jotka ovat tehneet persoonallaaan vaikutuksen.
Ensimmäisen varsinaisesti oman koirani Tsarodej Hunterin eli Sulon hankin vuonna 2000 ja siitä alkoi aktiivinen harrastamiseni noutajaharrastuksen parissa. Sulo opetti minua paljon niin hyvässä kuin pahassa. Sulon myötä kirkastui, mitä koiraltani haluan ja mitä en. Muistokas Sinna tuli vuonna 2004. Sinnan ensimmäisestä pentueesta kotiin jäivät Merryhunter Anastasia ja Angus. Sulo viettää nykyisin eläkepäiviä vanhempieni luona.
Harrastan koirieni kanssa lähinnä noutajien metsästyskokeita ja verijäljestystä. Käymme myös käytännön metsällä tilaisuuden tullen.
Tavoitteeni on kasvattaa pienimuotoisesti nomeen ja käytännön metsästykseen sekä muuhun monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia labradorinnoutajia. Ihanneyksilöni on tervepäinen, hyvähermoinen, toiminnan-ja miellyttämisenhaluinen labradorinnoutaja terveessä ruumiissa.